Televisiosta tulee harvoin todella hyviä sarjoja, mutta muutamia helmiä on vuosien aikana siunaantunut. Tässä blogissa tulee aika-ajoin käsiteltyä muutamia television parhaita sarjoja ja ehkä jostain muutakin television ja sieltä näkyvien kanavapakettien puitteissa läpikäymään. Ehkä joskus jopa voisin muutaman sanan sanoa myös näistä uusista kanavista sekä maksukanavista. Tärkeintä ei kuitenkaan ole se tekniikka miten sitä televisiota tulee katsoa ja minkälaisista kotiteatterilaitteista niitä sarjoja katsellaan, vaan juurikin se sisältö jota sieltä tuutista oikein näkyy.
Laitteet ovat kuitenkin tärkeässä osassa sarjojen ja elokuvien katsomisessa ja ehkä niistäkin voisi aina silloin tällöin muutamia mielipiteitä lausahtaa näin iltojen ratoksi. Nykyisiltä kanavilta tosiaan ei meinaa ainakaan kaupallisten kanavien puolelta enää tulla niin laatusarjoja ja tv viihdettä kuin ennen aikoihin. Nykyään reality ja ihmisten nolaamiseen keskittyvät sarjat vievät liikaa huomiota perinteisiltä hyviltä kerronnallisilta ja nerokkailta juonikuvioisilta sarjoilta liian paljon ruutuaikaa. Hyviä helmiäkin kyllä joukkoon mahtuu ja onneksi löytyy satelliitista ja kaapelista runsaasti erilaisia kanavapaketteja, joiden kautta saa ainakin rahalla ihan kohtuullista viihdettä, jos sellaista sitten haluaa ruudulta katsoa. Netin kautta jakelu ei ole vielä niin paljoa lisääntynyt, että laillisesti ainakaan voisi sitä paljoa harrastaa, mutta muutamia ihan hyviä laajakaista IPTV-paketteja on jo tullut markkinoille. Vähän vielä kehittämistä, niin eiköhän niissä ole se tulevaisuuden jakelukanava turvattuna.